Kotona Frida katseli tauluja, mallaili niitä eri paikkoihin ja päättikin lähteä piipahtamaan Beata- Kyllikin luokse kertomaan aarteistaan.
Matkalla hän taas mietti Beata-Kyllikin nimeä. Niinpä hän säpsähtikin aika lailla, kun he teekupposet lipiteltyään istuskelivat kahvilan puolella ja Beata-Kyllikki kysyi yhtäkkiä:
- Oletko miettinyt tätä minun kummallista nimeäni?
- Kieltämättä olen, vastasi Frida vähän häkeltyneenä, aivan kuin yllätettynä.
- Minäpä kerron. Isäni oli aikoinaan seurustellut Beata- nimisen tytön kanssa, mutta tyttö oli halunnut lopettaa seurustelun, jonkin oleellisen kipinän puuttumisen vuoksi. Se oli ollut isälleni kova isku, sillä hän oli jo rakennellut haaveissaan yhteistä elämää. Mutta siihen oli tyytyminen. Ja sitten taas minun äidilläni oli ollut rakas Beata- niminen mummo, joka oli ommellut äidilleni räsynuken, josta tuli äidilleni hyvin tärkeä. Niinpä äitini oli jo lapsena päättänyt, että jos hän joskus saisi tyttölapsen, sen nimeksi tulisi Beata. Nooh, kun sitten isäni särkynyt sydän oli eheytynyt, hän tapasi äidin ja rakastuttuaan he menivät naimisiin. Kun he sitten saivat minut ja alkoivat miettiä nimeä, äitini oli kertonut jo lapsena päättäneensä, että hänen tyttölapsensa nimi tulee olemaan Beata. Isä oli ollut järkyttynyt. Hän oli tyrmännyt ajatuksen täysin. "Ei tule kuuloonkaan, ei missään tapauksessa!Minun lapsestani ei voi tulla Beataa." Hän oli kyllä kertonut äidilleni pettyneensä rakkaudessa aiemmin, mutta ei ollut sanoneeksi tytön nimeä. Kun hän oli kertonut, oli äiti mennyt hiljaiseksi.
Beata- Kyllikki vaipui ajatuksiinsa, eikä Frida häirinnyt Hänkin mietti tilannetta. Mutta sitten Beata- Kyllikki jatkoi:
- Äiti oli ollut hyvin vaisuna pari päivää, jolloin isä oli ottanut asian puheeksi. Tällöin oli selvinnyt äidin ajatelleen, että isä haikaili vielä sitä tyttöä, eikä siksi saattanut laittaa sitä omalle lapsellleen. Isä oli kertonut selvinneensä täysin siitä, mutta hän arveli muille sen ehkä näyttäytyisi sellaisena, että hän hellisi sen tytön muistoa noin. Äiti oli ymmärtänyt. Hän oli itkien sanonut, että koko ajan se vauva on jo masussakin ollut hänelle Beata. Se oli ollut melkoinen pattitilanne. Lopulta äiti oli kysynyt oliko isällä jotain nimiehdotusta.
Tässä vaiheessa Beata- Kyllikki alkoi nauraa. Se oli tarttuvaa, vaikka Frida ei edes tiennyt mille Beata- Kyllikki nauroi. Lopulta Beata - Kyllikki jatkoi:
- Joo, isä oli sitten kertonut, että hänen äitinsä suvussa oli ollu tapana antaa k-kirjaimella alkavia nimiä tytöille ja poikien nimien piti alkaa J-kirjailella. Isän nimi muuten on Jaako, yhdellä k:lla.
Suvun tavasta kuultuaan äiti oli jo puuskahtanut ja sanonut sen olevan typerä perinne. Siitä isä oli suivaantunut ja sanonut, että hänpä haluaa lapsensa nimeksi Kyllikki! Se oli tietenkin vitsi, mutta äiti oli ottanut sen tosissaan. Loppujen lopuksi nimestäni tuli kerrassaan hullunkurisen iso juttu, eivätkä he voineet siitä pitkiin aikoihin edes keskustella. Uhkasi jo käydä, etten saa nimeä ollenkaan! Ristiäiset lähestyivät, mutta pattitilanne nimen osalta jatkui. Kummatkin olivat nuorina erittäin jääräpäisiä. Isäni oli kuulemma jo sisimmässään antanut periksi, mutta ei luonnoltaan voinut antautua. Pappi oli jo tullut ja kastetilaisuus alkamassa, eikä isä ottanut puheeksi nimeä. Äiti oli sen sitten papereihin viime hetkellä kirjoittanut. Papin sanoessa nimeni oli isäni ilme ollut näkemisen arvoinen!! He ovat sitä itsekin jälkeenpäin nauraneet ja yhdessä nimiselkkauksen minulle kyllä kertoneetkin. Että näin meillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti