Frida kuulee nimen selityksen

Frida oli käynyt sukuloimassa. Eräs hänen serkuistaan asui vanhalla koululla, jonka karttahuoneeseen oli jätetty vaikka mitä ihanuuksia koulun toiminnan ajoilta. Frida ihastui vanhoihin opetustauluihin. Serkku oli oikein tyytyväinen, kun Frida otti niitä ilomielin itselleen.

Kotona Frida katseli tauluja, mallaili niitä eri paikkoihin ja päättikin lähteä piipahtamaan Beata- Kyllikin luokse kertomaan aarteistaan.

Matkalla hän taas mietti Beata-Kyllikin nimeä. Niinpä hän säpsähtikin aika lailla, kun he teekupposet lipiteltyään istuskelivat kahvilan puolella ja Beata-Kyllikki kysyi yhtäkkiä:
- Oletko miettinyt tätä minun kummallista nimeäni?
- Kieltämättä olen, vastasi Frida vähän häkeltyneenä, aivan kuin yllätettynä.
- Minäpä kerron. Isäni oli aikoinaan seurustellut Beata- nimisen tytön kanssa, mutta tyttö oli halunnut lopettaa seurustelun, jonkin oleellisen kipinän puuttumisen vuoksi. Se oli ollut isälleni kova isku, sillä hän oli jo rakennellut haaveissaan yhteistä elämää. Mutta siihen oli tyytyminen.  Ja sitten taas minun äidilläni oli ollut rakas Beata- niminen mummo, joka oli ommellut äidilleni räsynuken, josta tuli äidilleni hyvin tärkeä. Niinpä äitini oli jo lapsena päättänyt, että jos hän joskus saisi tyttölapsen, sen nimeksi tulisi Beata.  Nooh, kun sitten isäni särkynyt sydän oli eheytynyt, hän tapasi äidin ja rakastuttuaan he menivät naimisiin. Kun he sitten saivat minut ja alkoivat miettiä nimeä, äitini oli kertonut jo lapsena päättäneensä, että hänen tyttölapsensa nimi tulee olemaan Beata. Isä oli ollut järkyttynyt. Hän oli tyrmännyt ajatuksen täysin. "Ei tule kuuloonkaan, ei missään tapauksessa!Minun lapsestani ei voi tulla Beataa." Hän oli kyllä kertonut äidilleni pettyneensä rakkaudessa aiemmin, mutta ei ollut sanoneeksi tytön nimeä. Kun hän oli kertonut, oli äiti mennyt hiljaiseksi.

Beata- Kyllikki vaipui ajatuksiinsa, eikä Frida häirinnyt Hänkin mietti tilannetta. Mutta sitten Beata- Kyllikki jatkoi:
- Äiti oli ollut hyvin vaisuna pari päivää, jolloin isä oli ottanut asian puheeksi. Tällöin oli selvinnyt äidin ajatelleen, että isä haikaili vielä sitä tyttöä, eikä siksi saattanut laittaa sitä omalle lapsellleen. Isä oli kertonut selvinneensä täysin siitä, mutta hän arveli muille sen ehkä näyttäytyisi sellaisena, että hän hellisi sen tytön muistoa noin. Äiti oli ymmärtänyt. Hän oli itkien sanonut, että koko ajan se vauva on jo masussakin ollut hänelle  Beata. Se oli ollut melkoinen pattitilanne. Lopulta äiti oli kysynyt oliko isällä jotain nimiehdotusta.

Tässä vaiheessa Beata- Kyllikki alkoi nauraa. Se oli tarttuvaa, vaikka Frida ei edes tiennyt mille Beata- Kyllikki nauroi. Lopulta Beata - Kyllikki jatkoi:

- Joo, isä oli sitten kertonut, että hänen äitinsä suvussa oli ollu tapana antaa k-kirjaimella alkavia nimiä tytöille ja  poikien nimien piti alkaa J-kirjailella. Isän nimi muuten on Jaako, yhdellä k:lla.
Suvun tavasta kuultuaan äiti oli jo puuskahtanut ja sanonut sen olevan typerä perinne. Siitä isä oli suivaantunut ja sanonut, että hänpä haluaa lapsensa nimeksi Kyllikki! Se oli tietenkin vitsi, mutta äiti oli ottanut sen tosissaan. Loppujen lopuksi nimestäni tuli kerrassaan hullunkurisen iso juttu, eivätkä he voineet siitä pitkiin aikoihin edes keskustella. Uhkasi jo käydä, etten saa nimeä ollenkaan! Ristiäiset lähestyivät, mutta pattitilanne nimen osalta jatkui. Kummatkin olivat nuorina erittäin jääräpäisiä. Isäni oli kuulemma jo sisimmässään antanut periksi, mutta ei luonnoltaan voinut antautua. Pappi oli jo tullut ja kastetilaisuus alkamassa, eikä isä ottanut puheeksi nimeä. Äiti oli sen sitten papereihin viime hetkellä kirjoittanut. Papin sanoessa nimeni oli isäni ilme ollut näkemisen arvoinen!!  He ovat sitä itsekin jälkeenpäin nauraneet ja yhdessä nimiselkkauksen minulle kyllä kertoneetkin. Että näin meillä!

"Koulutusta"

Noin viikon kuluttua Frida päätti kipaista Kahvila Helmessä ja kirppiksellä. . Beata - Kyllikki oli järjestelemässä hyllyjä kaunis lyhty sylissään. Hän oli onnellinen. Ystävä oli lahjoittanut lyhdyn myyntiin. Kaikki hyväkuntoiset tavarat olivat tosi tervetulleita myyntihyllyille.

---- Sain tosiaan ystävältä pussillisen aarteita. Tuo lyhty oli jossakin joulukoristeessa.

Beata- Kyllikki oli niitä ihmisiä, jotka osasivat iloita pienistäkin asioista. Ei hän bisneksissäänkään tavoitellut suuria voittoja. Mukavinta oli tavata erilaisia ihmisiä. Jokainen oli tietenkin oma yksilönsä, mutta kyllä asiakaskunnan voisi jakaa tiettyihin tyyppeihin. Pienessä tilassahan luodaan kontakti jokaiseen asiakkaaseen. Kohtaamisella on merkitystä.  Beata - Kyllikki  piti parhaana kertoa Fridalle joitakin asioita vuorovaikutuksesta asiakkaiden kanssa. 

Fridasta oli mukavaa katsella sivusta kun Beata - Kyllikki palveli asiakkaitaan. Kieltämättä Beata - Kyllikiltä se näytti luonnistuvan. Frida ajatteli, ettei ehkä ikinä itse oppisi tuollaista luontevuutta, mutta eihän sitä tietäisi ennen kuin on kokeillut.

Samassa Beata - Kyllikki naurahti. 

- Hei muuten, tuolta tulee muuan asiakas, joka katselee ja tutkii tavaroita, mutta ei koskaan osta mitään. Eipä hän liioin juttelekaan. Kääntelee ja vääntelee tavaroita, mutta en muista hänen koskaan ostaneen mitään. Eipä tuo edes kysy hintoja. Olisipa kiinnostavaa tietää millä asioilla hän liikkuu. 

Ja niinhän se asiakas toimi nytkin. Tervehti lyhyesti heitä, mutta ei sen kummemmin ottanut kontaktia  Oli kuin muissa maailmoissa. Beata - Kyllikki iski silmää Fridalle, kääntyi sitten asiakkan puoleen ja kysyi hyvin ystävällisesti

- Etsittekö jotain? Voinko auttaa?

Asiakas hätkähti, vilkaisi Beata - Kyllikkiä sanoen nopeasti, että ei tarvitse apua. Kohta hän jo  lähtikin ja naiset jäivät pohtimaan hänen merkillistä käytöstään.

¤

Fridaa askarrutti Beata - Kyllikin nimi. Yhdistelmä oli kieltämättä erikoinen. Hän ei kehdannut suoraan kysyä, sillä niin tuttuja he eivät ehkä kuitenkaan vielä olleet. Ei auttanut kuin odottaa sopivaa hetkeä, sillä olihan Beata  Kyllikki luvannut sen joskus kertoa. Frida mielestä tällaiset tilanteet olivat ristiriitaisia. Voihan olla, että nimeen ei liittynyt mitään dramatiikkaa, mutta silloin kun siitä oli puhetta, Beata - Kyllikillä saattoi olla muita asioita mielessä, niin että ei tuntunut sopivalta kertoa juuri silloin. Tai sitten siihen liittyi jotain erityistä. Hän mietti kotimatkalla asiaa puolelta ja toiselta.

- Tarvitsisikohan Beata - Kyllikki muistutuksen, että on luvannut kertoa? Näin osoittaisin kuunnelleeni häntä ja olevani kiinnostunut, vai pitääkö minun vain malttaa mieleni ja odottaa? Vai toivoisikohan hän, että rohkaisisin kertomaan. Ehkä minä tyydyn odottamaan, eihän nyt kuitenkaan ole sen kummemmasta asiasta kuin ihmisen nimestä.

Fridaa nauratti.

Puhelu

Eräänä päivänä Frida sai yllättävän puhelun. Beata-Kyllikki soitti! Hän pyysi Fridaa tulemaan Kahvila Helmeen, koska hänellä olisi asiaa. Menihän Frida.
He istuskelivat ensin kahvilan puolella  siemailemassa kahvikupposet. Sitten Beata- Kyllikki pyysi Fridaa kirppiksen puolelle. Sepä olikin edistynyt viime näkemältä. Tavaroita alkoi jo olla hyllyillä. Beata - Kyllikki kertoi myyvänsä mm. leluja, astioita, ehkä vähän kirjoja, mutta ei vaatteita.
Paitsi sitten voisi ottaa myyntiin jonkin vaatteen, jos siinä olisi jotain erityistä. Fridastakin se oli oikein hyvä periaate.
- Kuulehan Frida, minulla jäi edellinen keskustelumme mieleen ja tuumiskelin pitkään kaikkea, mitä puhuimme. Nyt kysynkin sinulta jotain...
Frida jäi odottamaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä olisi tulossa. Ajatus ehti lentää muutamassa sekunnissa vaikka missä
- Minä huomasin, että meillä synkkaa hyvin. Toivottavasti sulla on sama tunne. Siksipä kysynkin, että miltäs tuntuisi semmoinen, että alkaisit tuurariksi joskus viikonloppuisin, kun itse olen reissussa?

Frida mykistyi hetkeksi. Tällaista hän ei ollut osannut odottaa. Ensin hän aikoi pyytää miettimisaikaa, mutta ennen kuin oli ehtinyt ajatella asian loppuu, hän kuuli myöntyvänsä.
- Jaahas, mikäpä ettei! Sehän voisi olla mukavaa vaihtelua.

--- Ikkunan päälle tein hyllyn lastoista ja virkkasin verhon ohuesta langasta.
Lelut ovat enimmäkseen pääsiäismunista. Enää niistä  ei kovin usein löydy mitään mielekästä. Onneksi olen säästänyt vuositolkulla näitä.

Frida katseli kirppistä ja kahvilaa nyt aivan eri silmin. Hetken hirvitti, mutta se meni nopeasti ohi.

Beata - Kyllikki kertoi, ettei hänellä ole vielä aikoihin suunnitteilla reissuja, mutta ehkä Fridan kannattaisi tulla jo pikapuolin harjoittelemaan kahvilan puolelle. Kaikessa kun on omat opettelemisensa. Asiakashan ei välttämättä kiinnitä sellaisiin mitään huomiota, silloin kun ne sujuvat
- Vaan armasta, jos tapahtuu virhe, Frida nauroi. Hän kertoi hahmotushäiriöstään, mutta Beata  Kyllikin mielestä se ei muuttanut asiaa.
- Avointa toimintaa! Jos tulee virhe, pahoitellaan ja korjataan. Eiköhän siitä selviä.

--- Nuo keittiötyövälineet sain purkamalla vanhan herätyskellon. Viisarit näkyvät tuossa alahyllyllä.

Kotimatkalla Fridalla oli merkillinen olo Eipä sitä koskaan tiennyt mitä yllätyksiä elämässä voi tulla vastaan. Ihan mukava haastaan itsensä uusiin kokemuksiin.
- Hmmm... mahtaakohan uni tulla, jos illalla alan miettiä. Silloin lepakot lähtevät lentoon ja kasvavat yön hetkinä. Silloin varmaan koko homma tuntuu mahdottomalta. Mutta aamulla lepakot taas pakenevat ja valo karkottaa yölliset pelot.

Beata - Kyllikki

Fridan askeleet kulkeutuivat usein Kahvila Helmeen. Sen tunnelma teki häneen miellyttävän vaikutuksen. Vähitellen hän tutustui enemmän ja enemmän kahvilan emäntään, Beata-Kyllikkiin. Eräänä päivänä, kun ei sattunut olemaan muita asiakkaita, he juttelivat pitkän tovin. Beata- Kyllikki ehdotti, että Friida kutsuisi häntä BeeKooksi, kuten häntä oli kouluaikoina luokkakaverit alkaneet kutsua. 

- Kiitos, mutta saanko silti sanoa sinua Beata Kyllikiksi, koska se on minusta niin veikeä nimi.

- Kaikin mokomin. Ehkä jonain päivänä kerron nimeni tarinan. 

--- Kahvilan nimi pohjaa isoäitiini, joka oli nimeltään Helmi. Hän oli erittäin taitava käsityöläinen. (Hän sanoi minulle ollessani n 5-vuotias:" Tost flikast tulee kraatari!")

Isoäitini elätti perheensä sotaleskenä  ompelemalla mm. esiliinoja ja nukkeja, joita äitini ja enoni kävivät myymässä torilla. Ne menivät aivan kuumille kiville!

Beata Kyllikki halusi esitellä Fridalle tilan, johon oli kehkeytymässä pieni kirpputori. Sen laittaminen oli vielä aivan alullaan. Beata-Kyllikki kertoi hänellä olevan varastossa jo hiukan tavaroita odottamassa esille pääsyä
- Mistä muuten sait inspiksen tähän kahvilaan ja kirppikseen, tuli Frida kysyneeksi
- Kun jäin leskeksi, putosin tyhjään. Armas kuoli äkillisesti pari vuotta sitten Me emme ole saaneet lapsia, joten jäin aivan yksin. Kun aloin toipua pahimmasta järkytyksestä ja surusta, tuumasin, että pitää saada elämään jotain uutta ja erilaista, etten kääriydy vain muistoihin ja unohda elää loppuelämääni. Jonkin aikaa ihmettelin ja mietin. Olin hämilläni, eksyksissä. Välillä tuntui kuin edessä olisi vilissyt useampia polunpäitä, mutta en tiennyt mille lähtisin. Toisinaan näkyi pelkkä umpihanki.
Frida kuunteli kiinnostuneena ja nyökkäili myötätuntoisena. He istuivat pitkään aivan hiljaa, jotta  ajatustet voisivat rauhassa laskeutua.

--- Valkoisen kaappihyllyn tein pahvista ja tikuista. Puuhyllykkö on jostain, en muista edes. Olen tainnut saada sen joltain..

Mietteitä ystävyyksistä

Ystävyysasiat jäivät mietityttämään Fridaa pitkäksi aikaa.  Hän oli ollut aikoinaan koulukiusattu ja tunnisti psykessään sen seuraukset. Ammattiauttajan antamilla työkaluilla hän hallitsi ajatteluaan, mutta äkillisissä tilanteissa hän koki edelleenkin hylkäämisen tunteita. Joka kerta ne yllättivät rajuudellaan.
Frida vaipui muistelemaan vuosia, jolloin hän oli ollut aivan jumissa, yksin ja jumissa. Hän ei uskaltanut luottaa. Mutta sitten hänen kämppäkaverinaan oli tyttö, joka otti asian puheeksi.
- Mikä sulla on? Olet kuin made. Juuri kun luulen saavani sinusta otteen, oletkin jo liukunut pois.

Frida hämmästyi. Hän hämmentyi syvästi, mutta yhtäkkiä hän alkoi puhua. Sitä riitti. Padon murruttua lähtivät vedet virtaamaan vuolaina.. Hän puhui koko yön. Hän kertoi pienetkin yksityiskohdat, kuten tunteen, kun oli lähdössä välitunnille, eikä kenkiä löytynytkään. Tai kun oli kotiin lähdön aika, koululaukku olikin piilotettu. Tai sen, kun matikan tunnilla ei ymmärtänyt mitään ja tunsi hiljaisuudessa toisten ihmettelevät ja halveksivat ajatukset. Opettajan iva viilsi tuskallisesti.

Fridan numeroihin kohdistunut luki-häiriö tunnistettiin vasta paljon myöhemmin. Kouluajan äärimmäisen epämiellyttävät ja nolot tilanteet olivat haavoittaneet  syvästi ja jättäneet häneen outoudentunteen, josta pääsi vasta kun oli saanut tapahtumiin paljon etäisyyttä ja ammattiauttajan
apua. Hän oli pohtinut oliko hän ollut kummallinen jo ennen kiusaamisen kokemuksia vai olivatko ne tehneet hänestä sellaisen.
Vaikka hän oli jo aivan aikuinen, hän yhä huomasi miettivänsä olivatko yhteydenpidot ystävien kanssa pelkästään hänen varassaan, oliko se vain toispuolista. Kokivatko ystävät vain velvollisuudekseen olla jutuissa hänen kanssaan, mutta todellisuudessa kiusaantuivat hänestä. Vai välittivätkö oikeasti? Hän ilahtui aina suuresti jokaisesta yhteydenotosta ja mietti, että toipuukohan hän koskaan tästä kokonaan. Ehkä ei. Se oli niin äärettömän syvällä, hyvin herkissä osissa. Hylkääminen, ulkopuolelle joutuminen.
Välillä hän ei antanut menneiden häiritä itseään vaan nautti erilaisista ihmisistä täysillä. Mutta toisinaan hän oli heikoilla ja käpertyi itseensä.

--- Kirjahyllyyn on karttunut kirjoja samalla tekniikalla.  Sohvan tein ohuesta nahasta ja jätskitikuista. 

Frida katseli kuvaa, jonka oli ottanut hänelle hyvin rakkaiden, 67 vuotta naimisissa olleiden, ihmisten käsistä. Hän oli teettänyt kuvasta suurennoksen. Kuva oli hänelle hyvin tärkeä. Se herätti paljon ajatuksia.

-- Rakkaiden vanhempieni kädet.

Junailua ja mietiskelyä

Frida ja veljensä Vikki lähtivät aamulla Wanhanajan junalla töihin. Hetken he ihailivat sen jyhkeää muotoa, mutta nousivat sitten kyytiin. Heidän vaunussaan ei ollut muita matkustajia, joten he saivat jatkaa turinointiaan. He muistelivat lapsuutta ja koettivat päästä mahdollisimman varhaisiin vuosiin. Frida muisti uskomattoman paljon aivan ensimmäisiltä vuosiltaan. Monet muistot yhdistyivät tuoksuihin. Keskustelu olikin lähtenyt kreosootin hajusta, jolla ennenvanhaan käsiteltiin ratapölkkyjä. Silloin ei oltu vielä tiedetty sen olevan paha ympäristömyrkky. Fridan ja Vikin mummolan lähellä kulki rata ja seisake oli muutaman sadan metrin päästä heidän mummolastaan. 

He ihmettelivät tapahtumaa, josta heidän isovanhempansa olivat huvittuneina kertoneet.  Mummo oli lähtenyt junalla pikkuvauvan kanssa oman äitinsä luo. Puolisen kilometriä matkattuaan hän huomasi matkakassin, jossa oli myös vauvan varusteet, jääneen seisakkeelle. Mummo oli rientänyt kertomaan junailijalle, joka ymmärsi ahdingon ja peruutti junan takaisin seisakkeelle!

--- Tämän aarteen,puujunan on isäni tehnyt esikoisellemme 80- luvun alkupuolella.

Frida ja Vikki muistivat nähneensä valokuvan Tolpin seisakkeesta, jonne juna oli peruuttanut. Kuvassa oli kansanopistolaisia lähdössä lomille. Paikka oli sama.

- Tämä sattui oikeasti äidilleni ja pikkusiskolleni, juuri tuossa Tolpin pysäkillä.

 Fridalle ja Vikille jäi aikaa, joten he päättivät kipaista kahvikupposella samassa kuppilassa, missä Frida oli ollut Gunvorinkin kanssa. He viettivät mukavan hetken rupatellen pöydässä jo istuneen pariskunnan kanssa. Keskustelussa kävi ilmi, että he olivat Mirjami ja Väinö.

Oli hämmentävää ajatella tällaisia kohtaamisia. Yhtäkkiä satunnaisesti tavattujen ihmisten kanssa oltiin kuin vanhoja tuttuja. Jättääkö näinkin lyhyt, mutta intensiivinen, kohtaaminen jäljen? Tuntui melkein haikealta erota. Frida pohdiskeli asiaa pitkään. Ihmissuhteet ovat ihmeellisiä. Jonkun kanssa saattaa olla tuttu jo vuosia, mutta tuttavuus ei etene, ei syvene. Jonkun toisen kanssa voi edetä nopeasti. Pitkän ajan kuluttua joidenkin kanssa tarvitaan lämmittelyvaihe ja joidenkin kanssa jatketaan siitä mihin on jääty. 

Apua!

 Eräänä yönä Frida heräsi hätkähtäen aivan kirkkaaseen ajatukseen, että parvelle tulo täytyy tehdä helpommaksi. Visio oli hänen mielessään selkeänä.
- Täytyypä pyytää työmiehiltä, vai voikohan heitä enää sanoa työmiehiksi,,,, no, täytyy niiltä tyypeiltä pyytää josko ehtisivät tehdä aputason parven päätyyn. Silloin tikkaitakin voisi lyhentää

--- Tikkaat tein liimaamalla yhteen grillitikkuja ja maalaamalla akryylillä.

Työmiehet arvelivat, että sellaisen tekemisessä ei kauan nokka tuhissut. Ehtoolla se olikin jo valmis! Frida oli tosi tyytyväinen.
Yhtäkkiä hän huomasi, että nythän hän saisi parven alle ihanan pienen ompelu- ja näpräilynurkkauksen. Ajatus riemastutti. Hän päätti heti soittaa Gunvorille. Gunvor oli luvannut tulla käymään kunhan remppa alkaisi olla valmis. Mutta nyt oli tästä keksinnöstä ihan pakko kertoa, ja heti.

Vaan missäs oli kännykkä?
- Ei se voi kaukana olla, Frida tuumasi, mutta vaikka hän etsi joka paikasta, luuria ei näkynyt Hän penkoi petikamppeensa, käänsi patjankin nurin ja tutki raot, mutta ei. Hän kävi pikaisesti pihalla katsomassa. Ei sielläkään. Hän huomasi, miten sydän alkoi hakata ja päässä suhista.
- Nyt mun pitää rauhoittua, muuten tulee paniikki!

Hän istuutui rauhoittuakseen, mutta pomppasi hetken kuluttua pystyyn ääneen puhellen:
- Eihyväntähenmitämunpitäätehä??? Mäpä soitan Signelle.
Samassa hän tajusi hullunkurisen ajatuksensa. Hän poukkoili edestakaisin ja etsi yhä uudelleen samoista paikoista. Ei löydöksiä.
Lopulta hän päätti kipaista Signen luo sopiakseen, että Signe soittaa tiettyyn aikaan, että luuri hälyttäessään löytyisi. Ei löytynyt.
- Voi kurjuus, muistaisinpa edes onko se äänettömällä.
Hän istuutui. Hän ajatteli, että se on vain kännykkä, tästä selvitään. Kukaan ei ole kuollut eikä mikään uhkaa. Yksi kännykkä vain on kateissa.
Frida koetti muistella ohjeita sen varalle jos kännykkä katoaa, mutta hän ei vielä kyennyt ajattelemaan selväjärkisesti. Hän kertaili mielessään missä oli viimeksi luuria käyttänyt. Joo, hän oli soittanut työmiehille, joo ja kirjastoon jatkaakseen sakkouhan alla olevia kirjojaan. Joo ja jokin myyjä oli ollut sitä mieltä, että juuri Frida on yksi niistä onnekkaista, jolla on loistava tilaisuus tilata kolmeksi kuukaudeksi jokin aikakauslehti täysin ilmaiseksi. Juu eikä mitään seuraamuksia tietenkään.
- Mutta sitten! Mitä tapahtui sitten? Ei mitään käryä!


Frida kävi Signen luona soittamassa veljelleen Vikille, joka lupasi tulla auttamaan suoraan töistä. Hän pyysi, että saisi yöpyä Fridan luona, sillä muuten ei ehtisi olla kuin juuri ja juuri yönsyrjän kotona. No kyllähän se passasi! Mikäpäs mukavampaa kuin sisarusten rupatella kaikessa rauhassa.

Vikki ja Frida lähtivät kauppaan, jossa myydään puhelimia. Vikki kehotti ottamaan passin mukaan. Frida ihmetteli syytä. Vikki selitti, että pitää pystyä todistamaan henkilöllisyytensä. Fridalla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa miten hän oli toiminut ottaessaan edellistä puhelinta käyttöönsä. Siitä oli jo monta vuotta aikaa.

Kun he olivat taas kotona Vikki neuvoi miten tietsikalla pystyi soittamaan kadonneeseen luuriin. Kylläpä on hyvä systeemi.

--- "Tietokone" on muistaakseni jokin tietokoneen osan rasia. Löysin sen poikani huoneesta ja korjasin talteen.

--- Pöydän tein pahvista ja puutikuista ja puhelimen pahvista ja jätskitikusta. 

Frida halusi Vikin kokeilevan parvella nukkumista. Hän nukkui itse olohuoneen lattialla, jotta he pystyivät juttelemaan niin pitkälle yöhön kuin jaksoivat.

--- Olohuoneen tapetiksi otin väritulosteita vanhan kirjan kansista.

--- Kirjahyllyn tein puulastoista ja jätskitikuista. Kukka rautalangasta ja maalarinteipistä