lauantai 19. tammikuuta 2019

Beata - Kyllikki


Fridan askeleet kulkeutuivat usein Kahvila Helmeen. Sen tunnelma teki häneen miellyttävän vaikutuksen. Vähitellen hän tutustui enemmän ja enemmän kahvilan emäntään, Beata-Kyllikkiin. Eräänä päivänä, kun ei sattunut olemaan muita asiakkaita, he juttelivat pitkän tovin. Beata- Kyllikki ehdotti, että Friida kutsuisi häntä BeeKooksi, kuten häntä oli kouluaikoina luokkakaverit alkaneet kutsua. 
- Kiitos, mutta saanko silti sanoa sinua Beata Kyllikiksi, koska se on minusta niin veikeä nimi.
- Kaikin mokomin. Ehkä jonain päivänä kerron nimeni tarinan. 


--- Kahvilan nimi pohjaa isoäitiini, joka oli nimeltään Helmi. Hän oli erittäin taitava käsityöläinen. (Hän sanoi minulle ollessani n 5-vuotias:" Tost flikast tulee kraatari!")
Isoäitini elätti perheensä sotaleskenä  ompelemalla mm. esiliinoja ja nukkeja, joita äitini ja enoni kävivät myymässä torilla. Ne menivät aivan kuumille kiville!


Beata Kyllikki halusi esitellä Fridalle tilan, johon oli kehkeytymässä pieni kirpputori. Sen laittaminen oli vielä aivan alullaan. Beata-Kyllikki kertoi hänellä olevan varastossa jo hiukan tavaroita odottamassa esille pääsyä
- Mistä muuten sait inspiksen tähän kahvilaan ja kirppikseen, tuli Frida kysyneeksi
- Kun jäin leskeksi, putosin tyhjään. Armas kuoli äkillisesti pari vuotta sitten Me emme ole saaneet lapsia, joten jäin aivan yksin. Kun aloin toipua pahimmasta järkytyksestä ja surusta, tuumasin, että pitää saada elämään jotain uutta ja erilaista, etten kääriydy vain muistoihin ja unohda elää loppuelämääni. Jonkin aikaa ihmettelin ja mietin. Olin hämilläni, eksyksissä. Välillä tuntui kuin edessä olisi vilissyt useampia polunpäitä, mutta en tiennyt mille lähtisin. Toisinaan näkyi pelkkä umpihanki.
Frida kuunteli kiinnostuneena ja nyökkäili myötätuntoisena. He istuivat pitkään aivan hiljaa, jotta  ajatustet voisivat rauhassa laskeutua.

--- Valkoisen kaappihyllyn tein pahvista ja tikuista. Puuhyllykkö on jostain, en muista edes. Olen tainnut saada sen joltain..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti