Eräänä päivänä Frida sai yllättävän puhelun. Beata-Kyllikki soitti! Hän pyysi Fridaa tulemaan Kahvila Helmeen, koska hänellä olisi asiaa. Menihän Frida.
He istuskelivat ensin kahvilan puolella siemailemassa kahvikupposet. Sitten Beata- Kyllikki pyysi Fridaa kirppiksen puolelle. Sepä olikin edistynyt viime näkemältä. Tavaroita alkoi jo olla hyllyillä. Beata - Kyllikki kertoi myyvänsä mm. leluja, astioita, ehkä vähän kirjoja, mutta ei vaatteita.
Paitsi sitten voisi ottaa myyntiin jonkin vaatteen, jos siinä olisi jotain erityistä. Fridastakin se oli oikein hyvä periaate.
- Kuulehan Frida, minulla jäi edellinen keskustelumme mieleen ja tuumiskelin pitkään kaikkea, mitä puhuimme. Nyt kysynkin sinulta jotain...
Frida jäi odottamaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä olisi tulossa. Ajatus ehti lentää muutamassa sekunnissa vaikka missä
- Minä huomasin, että meillä synkkaa hyvin. Toivottavasti sulla on sama tunne. Siksipä kysynkin, että miltäs tuntuisi semmoinen, että alkaisit tuurariksi joskus viikonloppuisin, kun itse olen reissussa?
Frida mykistyi hetkeksi. Tällaista hän ei ollut osannut odottaa. Ensin hän aikoi pyytää miettimisaikaa, mutta ennen kuin oli ehtinyt ajatella asian loppuu, hän kuuli myöntyvänsä.
- Jaahas, mikäpä ettei! Sehän voisi olla mukavaa vaihtelua.
--- Ikkunan päälle tein hyllyn lastoista ja virkkasin verhon ohuesta langasta.
Lelut ovat enimmäkseen pääsiäismunista. Enää niistä ei kovin usein löydy mitään mielekästä. Onneksi olen säästänyt vuositolkulla näitä.
Frida katseli kirppistä ja kahvilaa nyt aivan eri silmin. Hetken hirvitti, mutta se meni nopeasti ohi.
Beata - Kyllikki kertoi, ettei hänellä ole vielä aikoihin suunnitteilla reissuja, mutta ehkä Fridan kannattaisi tulla jo pikapuolin harjoittelemaan kahvilan puolelle. Kaikessa kun on omat opettelemisensa. Asiakashan ei välttämättä kiinnitä sellaisiin mitään huomiota, silloin kun ne sujuvat
- Vaan armasta, jos tapahtuu virhe, Frida nauroi. Hän kertoi hahmotushäiriöstään, mutta Beata Kyllikin mielestä se ei muuttanut asiaa.
- Avointa toimintaa! Jos tulee virhe, pahoitellaan ja korjataan. Eiköhän siitä selviä.
--- Nuo keittiötyövälineet sain purkamalla vanhan herätyskellon. Viisarit näkyvät tuossa alahyllyllä.
Kotimatkalla Fridalla oli merkillinen olo Eipä sitä koskaan tiennyt mitä yllätyksiä elämässä voi tulla vastaan. Ihan mukava haastaan itsensä uusiin kokemuksiin.
- Hmmm... mahtaakohan uni tulla, jos illalla alan miettiä. Silloin lepakot lähtevät lentoon ja kasvavat yön hetkinä. Silloin varmaan koko homma tuntuu mahdottomalta. Mutta aamulla lepakot taas pakenevat ja valo karkottaa yölliset pelot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti