perjantai 4. tammikuuta 2019

Pakko kokeilla



Remppa oli edennyt jo sisustusvaiheeseen. Fridan ajatukset pyörivät koko ajan vain niissä, eikä työasiat oikein maistuneet. Nyt oli ryhdistäydyttävä. Ei auttanut kuin alkaa suunnitella oppitunteja. Keskittyminen oli kyllä vaikeaa. Hän yritti kiinnostua Ruotsin historiasta, mutta huomasi lukevansa "hauki on kala"-tyyliin. Hän muka luki ja luki, mutta huomasi miettivänsä olikohan hän tehnyt oikean valinnan tapetin suhteen. Gunvor oli ehdottanut hyvin vaaleita sävyjä. Pitkään Frida oli niitä pähkäillyt,mutta päätyi lopulta hyvin vanhanaikaiseen tapettiin. Työmiehiltä nousi tukka pystyyn sen nähdessään. Oli kuulemma hyvin hankala kiinnittää siististi.
- Ai niin, voi Kustaa Aadolf kun tietäisit miten vaikea on nyt kiinnostua sinusta, Frida huokaisi.

--- Kirjat tein viiltämällä puhelimen ohjekirjasta sopivia paloja, Kannet ja takatekstit leikkasin vanhoista tietosanakirjoista.


Frida hoksasi, että hänpä kantaakin petikamppeensa parvelle ja kokeilee nukkua siellä. Parvisänkyyn pääsi tikkaita pitkin.  Oli aikamoinen urakka hiissata sinne patja ja peitto, mutta lopulta se onnistui. 

--- Parvisänky on tehty lastoista ja maalattu akryylillä.

Tuoksui uudelta, puulta ja maaleilta. Erilaiselta. Uni ei ollutkaan tulla. Frida huokaili ja pyöri. Hän koetti keskittyä rentouttamaan jokaisen lihaksensa erikseen, mutta kun sai yhden rennoksi, niin toinen jännittyi. Hän koetti laskea sataan, mutta huomasi kahdeksallakymmenellä pomppaavansa aina uudelleen kuuteenkymmeneen. Hän koetti tuudittautua kuvitelmaan, että olisi kaivautuneena lämpimään rantahiekkaan ja suloinen kesätuuli sipaisisi välillä kasvoja. Ei sittenkään. Hän muisti isänsä konstin käydä syömässä pala näkkileipää lämmitetyn maidon kanssa, mutta ajatus tuntui kovin vaivalloiselta. 

Lopulta hän alkoi vaipua unen rajamaille, mutta säpsähti yhtäkkiä täysin hereille tajutessaan jättäneensä vessaan valot. 
- Olkoot! En kyllä lähde täältä enää könyämään.
Ennen uneen humpsahdusta hän ehti vielä ajatella, että tokkopa hänen kannattaisi ottaa parvisänkyä vakituiseksi vuoteeksensa. Toimisi ehkäpä parhaimmin vierassijana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti